Lakikysymykset

Tältä sivulta löytyvä teksti ei edusta ehdotonta tai täydellistä analyysia kyseisestä aiheesta, mutta se tarjoaa alustavan ja käyttökelpoisen yleiskatsauksen nettipokerin laillisuuteen liittyvistä olennaisimmista aiheista, kysymyksistä ja huolista. Teksti on jaettu kahteen osioon, joista ensimmäinen käsittelee EU:ssa voimassa olevia lakeja ja toinen keskittyy USA:n vastaaviin. Eri alueiden lait eivät ole ainoastaan erilaisia toisiinsa nähden, sillä ne voivat toisinaan – etenkin USA:ssa – olla suhteellisen epäselviä. Jommankumman alueen asukkaana ja/tai potentiaalisena tai jo nykyisenä onlinepokerin pelaajana on elintärkeää ymmärtää ja olla tietoinen, mitä sellaisia lakeja on (tai ei ole) voimassa, jotka saattavat vaikuttaa juuri sinun pelaamiseesi!

Yleisesti ottaen, USA:ssa tai EU:ssa ei ole olemassa tarkkaa (100 %:n selkeää ja ehdotonta) lainsäädäntöä, joka tekisi Internetissä pelattavaan pokeriin osallistumisesta laitonta. Kyse on itse asiassa lopulta siitä, miten onlinepokeri luokitellaan. USA:n hallituksella ja osavaltioilla, kuten myös EU:lla ja sen jäsenvaltioilla, on käytössä lakeja, jotka kieltävät tietynmuotoisen Internetissä tapahtuvan uhkapelin - mutta useimmissa tapauksissa nettipokeri ei mahdu näiden määritelmien sisään. Alta löydät tärkeää informaatiota hyväksytyistä tai ehdotetuista – tai sopivasti tulkituista - laeista ja säädöksistä, jotka koskevat onlinepokeria erilaisissa juridisissa tilanteissa tai tapauksissa. Kuten jo aiemmin mainitsimme, seuraavaan informaatioon ei tule suhtautua virallisena eikä siitä tule etsiä vastauksia lainopillisiin kysymyksiin tai ongelmiin. Lukijan toivotaan suhtautuvan tekstiin yhtenä monista informaation lähteistä, johon on hyödyllistä tutustua!

Vastuunvapautuslauseke: Pokermaster.org ei ole juridinen auktoriteetti. Tässä esitettävää informaatiota ei millään tapaa eikä missään tilanteessa tule tulkita virallisena lainopillisena neuvona tai ohjeena. Kaikki näillä sivuilla esitettävä informaatio on peräisin useista valikoiduista uutisjulkaisuista ja –artikkeleista eikä sen virheettömyyttä voida taata. Täsmällisempää ja virallisempaa informaatiota onlinepokerin laillisuudesta ja siihen liittyvistä laeista halutessasi tutustu oman asuinalueesi ja/tai alueen, jossa onlinepeli sijaitsee, lainsäädäntöön ja lakeihin.

Pelaaminen USA:ssa

USA:n onlinepelaamista - ja erityisesti nettipokeria - koskevat lait ovat hyvin epämääräisiä ja eri ihmiset tulkitsevat niitä eri tavoin. Ei ole edes selvää, mitkä lait koskevat onlinepokeria ja kuuluuko Internetissä pelattava pokeri niihin uhkapeleihin, jotka jotkin liittovaltion ja osavaltioiden lait kieltävät, vai ei. Online-uhkapeleihin liittyvien lainopillisten kysymysten asiantuntijana pidetty Professori I. Nelson Rose, jonka lausuntoja usein lainataan eri julkaisuissa, on sanonut: ”Mikään Yhdysvaltojen liittovaltion asetus tai säännös ei yksitulkintaisesti kiellä Internetissä käytävää uhkapeliä, kotimaassa tai ulkomailla.” On kuitenkin olemassa liittovaltion lakeja, joiden monet tulkitsevat pätevän nettipokeriin. Sen lisäksi on olemassa erityisiä osavaltiokohtaisia lakeja, jotka saattavat vaikuttaa näissä osavaltioissa asuvien ihmisten pelimahdollisuuksiin.

1961 voimaan tullut ”The Federal Act” (18 U.S.C. § 1084) on eniten mainittu ja viitattu liittovaltion laki, joka saattaisi mahdollisesti vaikuttaa onlinepokerin pelaamiseen. Laki on voimassa myös useissa sellaisissa osavaltioissa kuin Kalifornia, Massachusetts, Etelä-Dakota ja Utah, joissa monet uhkapelimuodot ovat kiellettyjä. Kaikissa tapauksissa - ja erityisesti niissä jotka liittyvät osavaltioiden omiin lakeihin – vastaus kysymykseen ulottuuko laki onlinepokeriin riippuu siitä, miten peli luokitellaan. Monet ovat (varsin vakuuttavasti) sitä mieltä, että onlinepokeri, toisin kuin sen useat laittomat vastikkeet, on peli jossa on kyse ennen kaikkea taidosta eikä onnesta, mistä syystä peli ei kuulu kiellettyjen pelien listalle.

Federal Wire Act, joka monien mielestä kattaa onlineuhkapelit, määrittelee ja kieltää täsmällisesti vain ”urheiluvedonlyönnin” (sports betting). Tämän lisäksi kyseinen lainsäädäntö on suunnattu ennemminkin uhkapelien järjestäjiä vastaan ja sen suunniteltiin alun perin avuksi taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Ja itse asiassa, ainoassa oikeustapauksessa jossa nettipokerin laillisuus on kyseenalaistettu Wire Act:iin vedoten, tuomari julisti, että laki todellakin koski vain ”urheiluvedonlyöntiä”, ja hylkäsi syytteet. Päätöksestä valitettiin, mutta valitustuomioistuin piti päätöksen voimassa. Tämä tapahtui 2002. Osavaltiotasolla ajatellen, monissa osavaltioissa on olemassa tietyntyyppisen uhkapelin kieltäviä lakeja, mutta kysymys on jälleen siitä, luetaanko onlinepokeri kuuluvaksi kiellettyjen uhkapelien kategoriaan, vai onko tällaisten lakien tarkoitus koskea henkilöitä jotka pelaavat pelejä, jotka ovat alun perin olleet lainvastaisia.

Vaikka onlinepokerin laillisuuskysymys USA:ssa on suhteellisen epäselvä ja riippuu useista tekijöistä kuten juridisista seikoista, lakien tulkinnasta, eri osavaltioissa voimassa olevista laeista jne., koko maailman onlinepokerin pelaajista runsaasti yli puolet tulee Yhdysvalloista. Kaikesta huolimatta, yhtäkään Yhdysvaltain kansalaista ei ole ikinä sakotettu, haastettu oikeuteen tai tuomittu osallistumisesta onlinepokerin pelaamiseen. Kuten todettua, useimmat USA:n uhkapelienvastaisista laeista suunniteltiin aseeksi järjestäytynyttä rikollisuutta ja uhkapelien järjestäjiä vastaan. Toisin sanoen, tavallisen pelaajan, vaikka pelaisikin laitonta peliä, on hyvin epätodennäköistä, ellei peräti mahdotonta, joutua vaikeuksiin hallituksen kanssa, ellei hän tee jotain mikä suoraan auttaisi uhkapelibisnestä.

Lisää näyttöjä siitä, kuinka vaikeaa on saada tyydyttävää vastausta onlinepokerin laillisuuteen Yhdysvalloissa, tarjoaa WTO:n tuoreehko päätös huhtikuulta 2005. WTO julisti pitävänsä voimassa kantansa edellisestä samaa asiaa käsitelleestä tapauksesta, jolloin se oli tuominnut USA:n Internet-uhkapelit kieltävän lain kansainvälisten lakien vastaiseksi. Jotkut USA:n osavaltiot, kuten Pohjois-Dakota, ovat jopa yrittäneet ajaa läpi lakia, joka yksiselitteisesti laillistaisi nettipokerin osavaltion sisällä ja siten rohkaisisi myös Internetin pokerioperaattoreita muuttamaan osavaltioon. Kyseiset lakiehdotukset eivät menneet läpi, mutta eivät ole myöskään ne, joissa vaaditaan Internetin uhkapelien selkeää kieltämistä. Joten tällä hetkellä USA:n tilanne on se, että liittovaltion tasolla ei ole lakia joka nimenomaisesti kieltäisi onlinepokerin pelaamisen ja monet osavaltioiden asiaa sivuavista laeista ovat myös hyvin epäselviä, avoimia erilaisille tulkinnoille ja/tai eivät suoraan ota kantaa nettipokerin laillisuuteen kumpaankaan suuntaan. Pokerwtown.org suosittelee lämpimästi, että joka tapauksessa otat selvää oman osavaltiosi tai alueesi lainsäädännöstä varmistaaksesi onlinepokerin pelaamisen laillisuuden omalla asuinalueellasi.

Vastuunvapautuslauseke: Pokermaster.org ei ole juridinen auktoriteetti. Tässä esitettävää informaatiota ei millään tapaa eikä missään tilanteessa tule tulkita virallisena lainopillisena neuvona tai ohjeena. Kaikki näillä sivuilla esitettävä informaatio on peräisin useista valikoiduista uutisjulkaisuista ja –artikkeleista eikä sen virheettömyyttä voida taata. Täsmällisempää ja virallisempaa informaatiota onlinepokerin laillisuudesta ja siihen liittyvistä laeista halutessasi tutustu oman asuinalueesi ja/tai alueen, jossa onlinepeli sijaitsee, lainsäädäntöön ja lakeihin.

Pelaaminen Euroopan unionin alueella

Onlinepokerin pelaaminen EU:n alueella on yleisesti sallittua kaikille kansalaisille jotka asuvat Euroopan unionin jäsenmaissa. Pokerista onkin tulossa yhä suositumpaa Euroopassa, ja uusia pokeriklubeja nousee tiheään tahtiin Pohjoismaissa, Saksassa, Itävallassa, Ranskassa ja Irlannissa. Myös Itä-Euroopan valtioissa pokeri on saamassa yhä laajempaa kannatus- ja tukipohjaa. Euroopan onlinepokerista puhuttaessa Iso-Britannia hallitsee silti markkinoita noin 80 %:n osuudellaan. Joka tapauksessa, Internetissä pelattavien rahapelien suosio on kasvussa koko mantereella. EU:n nykyiseen lainsäädäntöön ei kuulu lakeja, jotka kieltäisivät tai muutenkaan suoranaisesti käsittelisivät onlinepokeria, mutta viime aikoina on esiin noussut kommentteja ja keskusteluita koskien Euroopan unionin tuomioistuimen aikanaan asettamia vanhoja direktiivejä, jotka kieltävät EU:n ulkopuoliset vedonlyönti/uhkapeli (betting) -palvelut. Nämä säädökset eivät kuitenkaan käsittele nimenomaisesti onlinepokeria, ja nettipokerin kasvattaessa suosiotaan useimmat uskovat, että nämä vanhat säädökset katoavat hiljalleen.

Kuten USA:ssa, jossa osavaltiolla on omia lakejaan, myös EU:n eri valtioilla on omia lakeja ja sääntöjään, jotka koskevat kunkin maan omia kansalaisia. Useimmat EU-maiden sisäisistä, aiheeseen liittyvistä laeista eivät kuitenkaan kiellä maiden kansalaisia pelaamasta Internetissä pelejä kuten pokeria, vaan sen sijaan säännöstelevät, minkälaisia pelejä on sallittua pelata. Esimerkiksi Iso-Britanniassa online-uhkapelit ja vastaavat, nettipokeri mukaan lukien, ovat nimenomaisesti laillistettuja ja lainsäädäntöä on hiljattain viilattu Internetpokerioperaattoreiden houkuttelemiseksi Iso-Britanniaan. Hollannissa onlinepokeri on niin ikään sallittua ja kansalaisten sallitaan ottavan osaa myös muissa maanosissa majaansa pitävien operaattoreiden järjestämiin peleihin. Kuitenkin myös EU:n jäsenmaiden lainsäädännöistä löytyy onlinepelaamista koskevia eroja. Esimerkiksi hollantilaiset eivät saa osallistua peleihin, joiden operaattori ei ole saanut lisenssiä Hollannista. Ranskassa, missä uhkapeli ja vedonlyönti on voimakkaasti hallituksen kontrolloimaa, onlineuhkapeli on hyötynyt EU:n lainsäädännön porsaanreiästä ja se onkin kasvattanut suuresti suosiotaan maassa, mikä on taas johtanut keskusteluun uhkapelimarkkinoiden yhä mittavammasta vapauttamisesta.

Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia (kuten tässä tekstissä esitettyjä), Euroopan maiden kansalaiset saavat siis pääosin ottaa osaa onlinepokeripeleihin olettaen, että peli on tapahtuu - tai sen järjestävä yritys toimii - alueella tai maassa, jossa kyseisenlainen toiminta (onlineuhkapelien järjestäminen ja pelaaminen) on lain mukaan sallittua. EU:n ja sen jäsenmaiden täsmällisen lainsäädännön puuttuminen koskien onlinepokeria sekä poliitikkojen suhteellisen vähäinen aiheen huomioiminen tekee yleisen onlinepokerin laillisuutta koskevan ohjesäännön antamisesta EU:n osalta vaikeaa. Kuten todettua, yleisesti ottaen nettipokeriin osallistuminen on EU:ssa sallittua mutta ehdottomia takuita toiminnan laillisuudesta ei kuitenkaan voida antaa ja Play-online-poker-now.info suosittelee lämpimästi pelaajia ottamaan selkoa oman alueensa ja maansa aihetta koskevasta lainsäädännöstä.

Vastuunvapautuslauseke: Pokermaster.org ei ole juridinen auktoriteetti. Tässä esitettävää informaatiota ei millään tapaa eikä missään tilanteessa tule tulkita virallisena lainopillisena neuvona tai ohjeena. Kaikki näillä sivuilla esitettävä informaatio on peräisin useista valikoiduista uutisjulkaisuista ja –artikkeleista eikä sen virheettömyyttä voida taata. Täsmällisempää ja virallisempaa informaatiota onlinepokerin laillisuudesta ja siihen liittyvistä laeista halutessasi tutustu oman asuinalueesi ja/tai alueen, jossa onlinepeli sijaitsee, lainsäädäntöön ja lakeihin.