Kenties asia, josta et mieluummin olisi ikinä kuullutkaan (tai ainakaan kokenut itse), mutta sitä tapahtuu joskus jokaiselle pokerinpelaajalle pokeriuran aikana.
’Tilttaaminen’ tarkoittaa, että annat tunteidesi vaikuttaa kykyysi pelata pokeria. Yleensä tätä tapahtuu kun peli kulkee erityisen huonosti, mutta sitä saattaa tapahtua myös, kun asiat sujuvat harvinaisen hyvin.
Koska pokeri on peli joka vaatii selkeää ajatuksenjuoksua, mikä tahansa häiriö tai haitta tähän prosessiin uhkaa pelin sujumista niin kuin pitää. Tunteiden kontrollointi koko ajan on luonnollisesti vaikeaa, mutta pokerissa on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ, että pystyt kontrolloimaan niitä RIITTÄVÄN suuren osan ajasta. Jos kädessäsi on patajätkä ja –kuningatar ja saat flopissa herttaässän, -kuningattaren ja –kympin minkä jälkeen vastustajasi iskevät erityisen innokkaasti panoksia pöytään, sinun on ymmärrettävä että on parasta kipata. Tilttaava pelaaja yrittäisi innokkaasti tavoitella pottia, välittämättä kuinka heikolta tilanne vaikuttaisi. Tilttaavat pelaajat jatkavat saavuttamattomissa häämöttävien pottien jahtaamista ja mitä enemmän he näin tekevät, sitä heikommaksi heidän tilanteensa käy.
Pelaajat, jotka ovat alttiita järkyttymään ja jotka eivät kykene ylläpitämään keskittyneisyyttään, tulevat todennäköisesti menettämään kaikki rahansa, jotka toivat pöytään. Älä anna itsesi vajota tälle polulle.
Pokerin tapa laukaista uskomattoman voimakkaita tunneryöppyjä (positiivisia ja negatiivisia) saattaa vaikuttaa jopa epäinhimilliseltä, mutta se on peli, joka palkitsee pelaajat, jotka on tehty kivestä. Eikö kuulosta reilulta? Tarkoitus ei ole pelästyttää lukijaa tai luoda mielikuvaa, että kaikkien pokerinpelaajien suonissa virtaisi jäätä - mutta pokeripöydässä keskittyneenä ja rationaalisena pysymisen tärkeyttä ei voi painottaa liikaa. Yleisesti ottaen, useimmat pelaajat tilttaavat pahan tappion (tappioiden) jälkeen tai jos he eivät näytä kykenevän voittamaan edes yksittäistä kättä. Jotkut pelaajat tilttaavat ison voiton tai parin jälkeen, mutta nämä kestävät yleensä huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin häviöiden aiheuttamat tilttaamiset.
Mitä tilttaamiselle voi tehdä? Ensimmäiseksi, on kyettävä huomaamaan kun se on tulossa! Tämä on tärkein asia. Kun havaitset, että tunteesi alkavat nousta pintaan häiritsevissä määrin, kannattaa tehdä jotain, mikä rauhoittaa mielesi ja pääset taas tunteidesi herraksi; jätä väliin peli tai pari, ajattele iloisia ajatuksia, nauti drinkki - tai mikä vaan toimii juuri sinulle. Onlinepokerissa ei kannata purkaa tunteitaan tietokoneeseen; aiheuttamasi vahinko tekee sinut vain entistä vihaisemmaksi myöhemmin (ja maksaa sinulle rahaa!). Kenny Rogersin laulun sanoin: ”Walk away from trouble if you can” (”Jätä ongelmat taaksesi jos voit”) – kuulostaa ehkä kornilta, mutta tiivistää tilanteen varsin hyvin.