Suomalaismenestystä Madridissa

Madridissa viikonloppuna pelatussa Unibet Openissa nähtiin kaksi suomalaispelaajaa finaalipöydässä. Pokeriammattilainen Ville Wahlbeck sijittui neljänneksi (€31 000) ja Marco Laine kahdeksanneksi (€13 200). Turnauksen voittajaksi kruunattiin Portugalin Joao Barbosa, jonka voittoshekki oli 115 800 euron arvoinen. Suomalaiset pääsivät lähtemään finaalipöytään hyvistä asemista, ja varsinkin Wahlbeck oli pelannut todella vakuuttavasti viikonlopun ajan. Wahlbeck oli finaalipöytään lähdettäessä toisena (510K) ja Laine kolmantena (300K), heti chipleaderin, Joao Barbosan (600K) takana. Wahlbeck (KJ) pudotti Laineen (77) pöytään tullen jätkän avulla. Tämän jälkeen Wahlbeck kärsi kuitenkin muutaman karvaan tappion ja hänen stäkkinsä hupeni uhkaavasti. Lopulta Ville (K7) pääsi katsomon puolelle saatuaan maksun Barbosalta (JTs). Flopilta tulleet JT9 antoivat Barbosalle rattaat, mutta samalla Ville sai suoranvedon. Tämä ei kuitenkaan osunut ja suomalainen oli ulkona sijoittuen neljänneksi. Heads-upissa Barbosa kohtasi Tim van der Rietin, ja 30 minuutin pelin jälkeen merkit saatiin keskelle. van der Rietin AT, ei kuitenkaan riittänyt Barbosan K9 vastaan, sillä flopilta tullut K riitti Barbosalle Unibet Open Madridin voittoon.

1. Joao Barbosa POR             115 800 €
2. Tim van der Riet HOL           68 800 €
3. Per Sjögren SWE                  39 000 €
4. Ville Wahlbeck FIN               31 200 €
5. Kairit Leibold EST                 26 700 €
6. Alex Beeckx BEL                  22 300 €
7. Rasmus Hagman SWE          17 800 €
8. Marko Laine FIN                   13 400 €
9. Jonas Nilsson SWE                 9 000 €
10. German Arcos Pardillo SPA    6 700 €