Patrik Antonius on parhaillaan Barcelonassa, jossa miehellä on aikomus rentoutua tennistä ja golfia pelaten, ennen siirtymistään WSOP:hen.Suomalaispeluri saapui kaupunkiin Amsterdamista, jossa hän sanoo tehneensä kymmentuntisia päiviä uuden salaisen projektinsa parissa. Patrik toteaa pahoitellen, ettei hän vieläkään pysty kertomaan mistä on kysymys. Antonius kertoo viihtyneensä hyvin Amsterdamissa, ja hänen mukaansa Amsterdamin ainoa suurempi puute on hyvien golf-kenttien puutteen.
Antoniuksen tennismatsi Gus Hansenia on myös lähestymässä, ja silloin miehen onkin parasta olla hyvässä pelikunnossa. Suomalainen kertoo olevansa myös kahden vaiheilla siitä, pelatako WPT Spanish Championship -turnaus Barcelonassa vaiko Full Tilt Pokerin 25k HU-turnaus, jotka sattuvat osumaan päällekkäin. HU-turnaus vaikuttaisi olevan melko valistunut veikkaus, sillä "FinddaGrind" on jo ilmoittautunut , eikä rekisteröitymistä voi peruuttaa. Lähtölaskenta WSOP:iin on käynnistynyt, ja Suomen ykköstähti lupaakin tulevansa tuorevoimaisena pelipaikalla rentouttavan Barcelonan jälkeen. WSOP:ssa tavoitteena on saavuttaa menestystä niin turnauksissa kuin Bobby's Roomin käteispeleissä.